Suomalaiset haluavat euron kaikkiin EU-maihin

Euroja, kuva: EPA/CLAUDIO PERI

Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa, että eurovaluutta on käytössä kaikissa EU-maissa vuoteen 2020 mennessä. Asia käy ilmi MTV3:n ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston TNS -gallupilla teettämästä kyselystä.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Hanna Ojasen mielestä eurovaluutan suosiota selittää siihen liitetty mielikuva vakaudesta. Euro-optimismia lisää myös matkustaminen.

- Suomalaisten näkökulmasta tässä tulee tämä käytännöllisyys esiin, että olisi mukava kun naapurimaassa kävisi euro, Ojanen päättelee.

Mutta juuri Skandinaviassa euroon suhtaudutaan epäilevästi. Ojasen mielestä Iso-Britanniakin vaihtaisi mieluummin punnat euroihin kymmenen vuoden sisällä kuin Ruotsi ja Tanska kruununsa. Erityisesti Tanskan siirtyminen euroon kymmenessä vuodessa on epätodennäköistä.

- Tanskassa euroon siirtyminen ei ole yhtään helppo juttu, koska se ei ole ainoastaan yhden kansanäänestyksen vaan kokonaisen kansanäänestyspaketin takana.

Lisäksi suomalaisilta kysyttiin toiveita EU:n perustuslain ja EU:n kasvihuonepäästötavoitteiden suhteen.

78 prosenttia vastaajista toivoo, että EU pystyy leikkaamaan kasvihuonepäästöjään 10 vuoden aikana. Yli puolet taas haluaa että EU:lla on vuonna 2020 hyväksytty perustuslaki.

- Tämän hetkinen perustuslakisopimus, siis Lissabonin sopimus ei jää ainoaksi vaan sen rinnalle tulee uusia kaikkia jäsenmaita sitovia sopimuksia, Hanna Ojanen ulkopoliittisesta instituutista sanoo ja huomauttaa:

- Se, kutsutaanko kaikkia jäsenmaita sitovaa yleissopimusta aikanaan sitten juhlallisesti perustuslaiksi, jää nähtäväksi

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat