Mainos

Suomalaiset haluaisivat kaupat kiinni ensi jouluaatoksi

Kaksi kolmesta suomalaisesta näyttäisi olevan sitä mieltä, että kauppojen pitäisi olla kiinni jouluaattona, jos aattopäivä on sunnuntai.

Suomalaiset pitäisivät kaupat kiinni ensi jouluaattona. Palvelualojen ammattiliiton Pamin teettämässä kyselyssä kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että kauppojen pitäisi olla kiinni jouluaattona, jos aatto sattuu sunnuntaille. Näin on esimerkiksi tänä vuonna.

Kyselyn mukaan kauppojen aukioloa sunnuntaiksi osuvana jouluaattona kannatti 29 prosenttia ja vastusti 66 prosenttia vastanneista. Yleisin perustelu vastustamiselle oli halu taata kaupan työntekijöille vapaa jouluaatto.

Loka-marraskuun vaihteessa tehtyyn kyselyyn vastasi runsaat tuhat suomalaista. Siihen vastasi runsaat tuhat 15-79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttia kumpaankin suuntaan.

(MTV3-STT

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.