Suomalaiset geenimyönteisiä

Suomalaiset ovat muita pohjoismaalaisia ja keskieurooppalaisia auliimpia hyväksymään geenitekniikan käytön, ilmenee laajasta kyselytutkimuksesta.

Euroopan komission toimeksiannosta tehty tutkimus toteutettiin kaikissa EU-maissa. Joka maassa haastateltiin noin tuhatta ihmistä.

Suomen tutkimusryhmän johtajana toiminut tutkija Timo Rusanen Kuopion yliopistosta esitteli tuloksia Kuopiossa tänään. Tutkimuksen mukaan suomalaisille on tyypillistä käytännöllinen suhtautuminen geeniteknologiaan. He luottavat myös muita useammin siihen, että asiantuntijat tietävät riittävän hyvin alan riskit.

Suomessa geeniteknologian hyväksyminen on yleisempää kuin Keski-Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa. Sen sijaan eteläeurooppalaiset hyväksyvät geeniteknologian käytön eri elämänalueilla likimain yhtä usein kuin suomalaiset.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat