Suomalaiset Enckell ja Scott saavat Carnegie-taidepalkinnot

Suomalaiset taiteilijat Carolus Enckell ja Johan Scott ovat tämänvuotisen Carnegie-palkintojen saajia. Tanskan prinsessa Alexandra jakaa palkinnot ja avaa Carnegie-kiertonäyttelyn 4. marraskuuta Kööpenhaminan lähistöllä sijaitsevassa Ishöjn Arkenissa.

Ehdokkaina palkinnon saajiksi olivat Pohjoismaiden merkittävimmät taiteilijat. Ensimmäisen palkinnon, 500 000 Ruotsin kruunua (noin 315 000 markkaa), saa ruotsalainen Jan Håfström uudesta maalaustaiteestaan, johon aiheita toi Pietarissa viime vuonna tapahtunut raaka murha. Håfström esittää loistavan triptyykkinsä, joka perustuu taiteilijan lapsuuden muistikuviin agentti Walkerista ja Mustanaamiosta. Carolus Enckell saa toisen palkinnon, 300 000 kruunua (189 000 markkaa). Hän työskentelee parhaillaan Tukholmassa Suomen suurlähetystön koristelujen parissa. Kolmannen palkinnon, 200 000 kruunua (126 000 markkaa), saa ahvenanmaalainen Johan Scott. Häneltä nähdään yksityisnäyttely Oulussa tammi-helmikuussa sekä Helsingin taidehallissa ensi vuoden maalis-huhtikuussa. 50000 kruunun eli noin 31000 markan stipendi annetaan ruotsalaiselle Jens Fängelle.

Tanskan Arkenissa näyttely on esillä marraskuun 25. päivään saakka, jonka jälkeen se nähdään Oslossa, Lontoossa, Reykjavikissa, Tukholmassa sekä 23.4.-12.5.2002 Helsingin taidehallissa. Suomesta palkittujen lisäksi näyttelyyn osallistuvat mm. Juhana Blomstedt, Matti Kujasalo, Sami Lukkarinen ja Janne Räsänen.

Carnegie Art Award jaetaan Pohjoismaiden merkittävimmille taiteilijoille neljättä kertaa. Palkintojen ja stipendien saajat päätti 22 ehdokkaan joukosta raati, jota johtaaTukholman Moderna Museetin tuleva johtaja Lars Nittve. Suomesta raadissa oli mukana ylijohtaja Tuula Arkio Valtion taidemuseosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat