Suomalaiset eivät säästä kirjoissa

Suomalaiset eivät ole taantumassakaan olleet valmiita tinkimään kirjahankinnoistaan. Kirjojen myynti jäi vain 2,5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kaunokirjojen myynti oli jopa hieman edellisvuotta parempi.

Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola uskoo, että myyntiä pitävät yllä hyvä laatu sekä kirjojen edullisuus.

- Hyviä kirjoja on tullut markkinoille. Muutenkin, vaikka ihmisillä olisi rahat tiukilla, kirja on hyvin edullinen hankinta, kirja kun on laadukasta, omaa aikaa, joten kirjahankintoja varmasti ennemminkin lisätään huonoina aikoina.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden kärjessä oli Laila Hirvisaaren Pihkovan kellot (Otava). Käännetyn kaunokirjallisuuden puolella eniten myytiin Henning Mankellin Rauhatonta miestä.

- Elämäkerrat ovat aina olleet suomalaisten mieleen, ja laadukas, suomalainen kauno on meille suomalaisille se tärkein kirjallisuuslaji, kertoo Jaakkola.

Lasten- ja nuortenkirjojen kirjakauppamyynti jäi kuitenkin selvästi edellisvuodesta.

- Lasten ja nuorten puolella on kuitenkin esimerkiksi Stephanie Meyersin Houkutus-sarja, josta voisi sanoa tulleen ilmiö sekä kirja- että leffapuolella.

Lasten ja nuorten käännetyissä kirjoissa kärkeen nousi Stephenie Meyersin Aamunkoi.

Kustantajien kokonaistulosta painoi kuitenkin alaspäin erityisesti tietokirjojen heikompi menestys, missä suurteosmarkkinoiden supistuminen jatkuu voimakkaana.

Finlandia palkinnot keräsivät paljon huomiota myös vuonna 2009. Erityisesti voittajien kohdalla menestys heijastui myös myyntiin.

Katso Terhi Hyvärisen juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat