Suomalaiset eivät hyväksy hyökkäystä Irakiin

Selvä enemmistö suomalaisista ei hyväksy Yhdysvaltojen johtamaa hyökkäystä Irakiin, kertoo tuore tutkimus.

Suomalaiset ovat osoittaneet mieltään sotaa vastaan.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimus kertoo, että noin kolme neljästä suomalaisesta vastustaa liittouman hyökkäystä Irakiin.

Moni arvelee myös YK:n aseman turvallisuuden ylläpitäjänä heikkenevän sodan seurauksena. Lisäksi suurin osa suomalaisista uskoo läntisen ja islamilaisen maailman vastakohtaisuuksien voimistuvan ja Yhdysvaltojen aseman kansainvälisessä politiikassa heikkenevän.

Enemmistö kehuu Suomen hoitaneen hyvin ulkopolitiikkaansa Irakin kysymyksessä.

Naiset voimakkaammin sotaa vastaa

Vastanneista 76 prosenttia vastusti Yhdysvaltojen johtamaa hyökkäystä Irakiin. Naiset suhtautuivat hyökkäykseen miehiä kielteisemmin, sillä vastanneista naisista 85 prosenttia ja miehistä 67 prosenttia vastusti sitä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta teetti Taloustutkimuksella tutkimuksen, johon haastateltiin kaikkiaan 1007 suomalaista. Haastattelut tehtiin maaliskuun lopussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat