Suomalaisesta jääkiekkolegendasta vihdoin isoisä

Jääkiekkolegenda Esa "Tiki" Tikkasesta tulee isoisä syyskuussa. Tiki ehti jo odotella ilouutisia.

Esa Tikkasen Ruotsissa asuvista aikuisista tyttäristä, Stephaniesta ja Sabrinasta 26-vuotiasesikoistytär Stephanie saa lapsen syyskuussa. Tikkasen aikuiset tyttäret ovat miehen aiemmasta liitosta. Nykyään Tua Tikkasen kanssa naimisissa olevalla Esalla on Tuan kanssa lisäksi kolme lasta. MTV3.fin tavoittama viiden lapsen isä on innoissaan tulevasta uudesta isoisä-tittelistään.

– Onhan tämä hieno asia ja uutinen aina, että tytär saa lapsen. Toivottavasti olen hyvä isoisä, onhan se hienoa päästä lapsen kanssa leikkimään, Tikkanen kertoo.

Tikkanen myöntää, että hän oli jo ehtinyt odotella ilouutisia puhelinsoiton muodossa esikoistyttäreltään, sillä Stephanie on ehtinyt seurustella poikaystävänsä kanssa jo monta vuotta. Lopulta Tikkanen sai kuulla tulevasta perheenlisäyksestä ollessaan Tukholmassa seuraamassa Ruotsi-Suomi maaottelua.

– Menimme illalla ravintolaan syömään ja he sitten yhdessä ilmoittivat uutisen. Oli hienoa, että he kertoivat sen yhdessä kasvokkain, Tikkanen toteaa.

Tikkanen aikoo isoisämäisesti ostaa lapsenlapselleen myös lahjoja, mutta ensin mies haluaa rauhassa odotella, onko tulokas tyttö vai poika.

– Innolla jään odottelemaan, Tiki toteaa.

Esa Tikkasen perhetapahtumasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat