Suomalaisena sotilaana Afganistanissa

Tuomas Muraja: Sotilaana Afganistanissa. Tammi. 2014. 188 s.

Arvio: Janne Hopsu

Kukaan tuskin on odottanut että rauhanturvaaminen on kuin eloa Strömsössä. YK:n hyväksymä kansainvälinen Isaf-operaatio on ollut vaarallinen. Kyseessä on sota, vaikka sitä ei korkealta tasolta ole haluttu ääneen toitottaa.

Toimittaja Tuomas Murajan kokemukset tiedotusupseerina Afganistanissa vuodelta 2006 eivät nekään anna rauhanturvaajan arjesta auvoista kuvaa. Toki päiväkirjamerkinnät ovat henkilökohtaisia ja tietyssä tilanteessa ja tunnetilassa muistiin kirjattuja, mutta siinä piilee niiden käyttökelpoisuus. Jälkeenpäin iskee helposti asioiden kiillottaminen tai kärjistäminen.

Paistetta ja turhautumista

Välillä tidotusupseerin päivissä aurinko paistaa, toisinaan iskee syvä turhautuminen. Vatsatautikaan ei ole tuntematon, monikäyttötermi jalla iskee salamaakin nopeammin.

Pian saavuttuaan helmikuussa komennukselleen Maimanaan maan pohjoisosaan, vihaiset asukkaat hyökkäävät norjalais-suomalaiseen tukikohtaan. Tuntien tulitaistelun syynä ovat tuhansien kilometrien päässä ilmestyneet tanskalaislehti Jyllands Postenin Muhammad-pilapiirrokset. Muraja on sananvapauden puolella, mutta kehottaa käyttämään sanaa vastuullisesti. Niin, ja varoituslaukauksille ei ole aikaa jos tilanne äityy kriittiseksi, kuuluu käsky.

Välikohtauksen loppupuolella paikalle ilmestyy brittijoukkoja. Kun he muutaman päivän jälkeen poistuvat, katoaa tukikohdasta muun muassa rahaa ja kameroita. Asevelihenki ei ole aina parhaimmillaan myöskään norjalaisten kanssa.

Riitelyä ja eripuraa

Jakolinja suomalaisten ammattiupseerien ja reserviläisten välillä humahtaa esiin aika ajoin, milloin komentajan nipottamisena milloin pikkusieluiseen puuttumiseen alkoholinkäyttöön lennolla lomalle koti-

Suomeen. Kantaväki puolustaa aina omiaan.

Muraja toki antaa myös kehuja. Suomalaisia rauhanturvaajia arvostetaan sen verran paljon, että päiväkirjan kirjoittajan mukaan ainakin osan kehuista täytyy olla totta. Suomalaiset koettavat välttää psykologisessa sodankäynnissään eli propagandassaan suoranaista valehtelua. Uskottavuus on tärkeintä. Tietojen saamiseksi paikallisilta viinapullolahja tosin toimii. Ja suomalaiset kokit tekevät erinomaista ruokaa.

Muraja myös kertoo mitä Suomen kehitysavulla yritetään saada aikaan. Tyttöjen koulutus on tärkeää. Poliiseille yritetään luoda infrastruktuuria. Afganistan vain on iso ja kulttuurisesti konservatiivinen, aseiden täyttämä köyhä maa, missä sotapäälliköt ja poliitikot pelaavat omaan ja heimonsa pussiin.

Ennen Afganistania Muraja palveli Kfor-joukoissa Kosovossa. Hänelle päiväkirjan pitäminen on ollut yksi keinoa purkaa mieltä jo palveluksen aikana. Moni kotiin palaava kantaa kokemuksiaan sisällään. Arki vaarallisen vuoden jälkeen voi tökkiä pahasti, vielä vuosien jälkeen.

Jälkihoito epämääräistä

Muraja nostaa esiin veteraanien kohtelun. Millä todistaa korvausten saamiseksi, että masennus vuosia palveluksen jälkeen johtuu rajuista kokemuksista univormussa? Hän myös kertoo kuinka joukko haavoittuneen rauhanturvaajan asetovereita keräsi kolehtia leikkausten ja lääkityksen kustantamiseksi.

Maailmalla on ollut lähes 40 000 suomalaista rauhanturvaajaa vuodesta 1956. Muraja kirjoittaa, että yhä puuttuu laajaa tutkittua tietoa rauhanturvaajien sopeutumisesta palvelusaikaan ja sen jälkeisestä selviytymisestä.

Nykyään rauhanturvatehtävistä palaavat jo saavat tukea. Murajan kokemukset ja havainnot ovat tärkeitä sekä rauhanturvaamisen arjen että sotilaiden, yksilöiden, hyvinvoinnin kannalta palveluksen aikana ja sen jälkeen.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat