Suomalaisella jalkapalloseuralla oikeusprosessi kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa – vastapuolena kaksi ulkomaalaista seuraa

Miesten toiseksi korkeimmalla jalkapallotasolla Ykkösessä pelaava AC Oulu kertoo nettisivuillaan, että sillä on meneillään oikeusprosessi Urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa CASissa.

Oululaisseuran mukaan käsiteltävä asia liittyy kauteen 2017 ja ulkomaalaispelaajaa koskeviin kasvattajarahoihin. AC Oulun mukaan asiassa on vastapuolena kaksi ulkomaalaista seuraa. CASin kotisivujen mukaan kyseiset seurat ovat kamerunilaiset Way Out Academy ja Aigle Royal Menoua.

– Emme halua kommentoida keskeneräistä asiaa enempää, sen aika on myöhemmin. Oikeuden käsittely on torstaina Lausannessa Sveitsissä. Vireillä oleva asia on tosiaan parin vuoden takaa. Se ei ole vaikuttanut eikä vaikuta millään tavalla seuran urheilullisiin asioihin, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen sanoi seuran kotisivuilla.

– Koska talouskysymys varmasti kiinnostaa ihmisiä, se voidaan todeta, että kaikki asiaan liittyvät maksut on hoidettu seuran hallituksen jäsenten rahoituksella. He haluavat meille oikeutta tässä tapauksessa, Meriläinen sanoi.

Oululaisseura täsmensi Twitterissä, että nimenomaan se on vienyt asian CASin käsiteltäväksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Lue myös:

    Uusimmat