Suomalaisdokumentti kuvasi Somalian merirosvojen elämää

(Kuva: EPA)

Suomalaisten dokumentintekijöiden kuvaamaa materiaalia Somalian merirosvoista on näytetty Yhdysvalloissa ABC-kanavan ajankohtaisohjelmassa.

Dokumentaristi John Hakalaxin ja kuvaaja Jussi Arhinmäen dokumentin tarkoituksena oli selvittää keitä merirosvot ovat, miksi he toimivat valitsemallaan tavalla ja millaiset motiivit siivittävät vaarallista elämäntapaa.

- Tein dokumentin, koska olen kiinnostunut ihmisistä, Hakalax sanoi ABC:n uutisten haastattelussa. - Kun kuulin, että meillä on mahdollisuus tehdä dokumentti Somalian merirosvoista, olin utelias tietämään millaisia ihmisiä he ovat.

Merirosvojen luo Puntlandin alueelle, Pohjois-Somaliaan, matkusti tammikuussa kuitenkin kuvaaja Jussi Arhinmäki yhdessä somalialaistaustaisen ystävänsä sekä useiden turvamiesten kanssa. Ilman ystävänsä suhteita ja aseistetun ryhmän turvaa alueelle ei olisi voinut mennä. Vaaraa eivät aiheuttaneet pelkästään merirosvot, vaan myös sotapäälliköt, aseiden salakujettajat ja jopa armeijan tarkastusasemat.

Merirosvot kertoivat Arhinmäelle, kuinka maan kaoottinen tilanne ja sen kylkiäisenä syntynyt köyhyys ja epätoivo ajoivat heidät rikosten tielle.

- Tuntuu, kuin koko maailma olisi hyökännyt meitä vastaan, kertoo merirosvojohtajana itsensä esitellyt Hassan Ali Mohammed. - Tänne lähetetään aluksia ryöstökalastamaan ja saastuttamaan meremme.

Dokumentissa merirosvot valottavat myös muun muassa kaappausten sääntöjä ja lunnasrahojen määräytymistä. Kaapatessaan aluksia he noudattavat kolmea pääsääntöä.

-Ensinnäkin kaappaamme laivan vahingoittamatta ketään. Toisekseen, emme mene tilanteisiin, joissa itse voimme vahingoittua. Kolmas sääntö on, ettei jo kertaalleen kaapattua laivaa kaapata enää uudelleen.

Merirosvojen jakamien lunnasrahojen määräytyminen noudattaa niin ikään melko yksinkertaista kaavaa; se, joka ottaa suurimman riskin saa eniten rahaa.

- Ensimmäiseksi kaapattavaan alukseen hyppäävä mies saa kaksinkertaisen palkkion. Hän on yleensä juuri se, joka haavoittuu tai kuolee, kertoo yksi merirosvoista.

ABC-tv-kanava näytti osan kuvamateriaalista eilen 20/20 -ohjelmassaan. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma näyttää ensi keskiviikkona suomalaisten Somaliassa kuvaamaa materiaalia ja kertoo merirosvoja kohdanneiden dokumentaristien kokemuksista.

Lue myös:

    Uusimmat