Suomalaisasiantuntijoilta tyly ennuste Barack Obamalle

Yhdysvaltain presidenttikisan ykköseksi on nousemassa republikaanien Mitt Romney, arvioivat STT-Lehtikuvan haastattelemat suomalaisasiantuntijat.

Sekä Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola että Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen katsovat, että ensimmäisestä vaaliväittelystä jatkunut Romneyn nousu jatkuu yhä ja että hän näyttää juuri nyt vahvemmalta.

Bisnesyhteisö AmChamin toimitusjohtaja Kristiina Helenius puolestaan arvioi, että kisa on niin tasaväkinen, että jommankumman nostaminen toisen edelle menisi täydeksi veikkaamiseksi.

Kun STT ensi kerran syyskuun puolivälissä kysyi kolmikon näkemystä asiasta, kaikki olivat selvästi istuvan presidentin Barack Obaman voiton kannalla.

Obaman mahdollisuuksia ei kuitenkaan pidetä menetettyinä. Mika Aaltola huomauttaa, että Obaman kampanjakoneisto on tehokas mobilisoimaan äänestäjiä, ja Kristiina Helenius muistuttaa, että tiukassa valintatilanteessa äänestäjän voi olla psykologisesti helpompaa pysyä entisessä kuin vaihtaa uuteen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat