Suomalais-espanjalainen perhe ei halua äänestää Katalonian laittomissa vaaleissa: "Jos nimi on listalla, ei tiedä, mihin se johtaisi"

Poliisi tyhjensi äänestyspaikan voimakeinoin Kataloniassa 3:39

Useat paikalliset jättävät äänestämättä Katalonian itsenäisyydestä, koska he eivät halua nimiään laittomiin vaaleihin osallistuneiden listalle, kertoo Barcelonassa kymmenen vuotta asunut Johanna Janger-Polaina STT:lle puhelimessa.

– Ihmiset, jotka ovat esimerkiksi valtion työntekijöitä, eivät halua nimiään listalle, josta kävisi ilmi, että he ovat käyneet äänestämässä.

– Sitä ei tiedä, mihin se johtaisi, koska äänestys on laiton, Janger-Polaina sanoo.

Katalonialaisten suunnatessa äänestysuurnille Janger-Polainan espanjalais-suomalainen perhe päätti tehdä päinvastoin ja välttää äänestyspaikkoja.

Kaksilapsisen perheen isä on espanjalainen.

– Onhan tässä hiukan pelokas olo, Janger-Polaina sanoo.

– Mieheni lähti juuri vanhemman pojan kanssa uimaan, mutta he ajavat reittiä, joka ei kulje kahden lähellä olevan äänestyspaikan ohi.

Joillakin työpaikoilla poliittiset keskustelut kiellettiin

Syy, miksi Janger-Polainan perheessä ei itsenäistymisaikeille lämmetä, on huoli lasten tulevaisuudesta.

– Tälläkään hetkellä 4-vuotias poikani ei saa mitään espanjan kielen opetusta koulussa, koska sitä ei koeta tärkeäksi. Englantia opetetaan kyllä liikunnan yhteydessä, mutta espanja tulee lukujärjestykseen vasta 6-vuotiaana, kun oppivelvollisuus alkaa. Jos lapsi sanoo jotain luokassa espanjaksi, häntä kehotetaan sanomaan asia katalaaniksi. Se on nelivuotiaalta aika paljon vaadittu, Janger-Polaina sanoo.

– Mutta kyllä meilläkin on ihan yhtäläinen oikeus asua ja saada koulutusta täällä kuin sataprosenttisesti katalaaneja olevilla naapureillamme.

Kansainvälisessä yrityksessä työskentelevän Janger-Polainan mukaan itsenäisyysäänestys herätti paikallisilla työpaikoilla sen verran kuumia tunteita, että joissakin yrityksissä politiikasta puhuminen on kielletty kokonaan. Kävi äänestyksessä mitä tahansa, jää päivä varmasti monen muistoihin.

– Mikään ei varmaan ole entisensä tämän päivän jälkeen, Janger-Polaina sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat