Suomalainen turisti Thaimaassa: Näin australialaiset nollaavat eilistä tsunamihälytystä

Eilinen tsunamivaroitus Intian valtameren alueella säikäytti paikallisten lisäksi turistit. Thaimaan Phuketissa lomalla oleva suomalainen Anu Shibutani kertoo, että tänään lomailu on kuitenkin jatkunut normaaliin tapaan.

Shibutanin seurue on viettänyt viimeistä lomapäivää allasalueella.

– Täällä on ihan leppoisaa. Ainoa eroa normaaleihin päiviin on se, että jo ennen puolta päivää allasbaari oli kyllä todella täynnä aikaisempiin päiviin verrattuna. Juomat näyttävät maistuvan erityisesti australialaisille.

Eilinen tsunamivaroitus ja evakuoitumiskäsky johtivat siihen, että esimerkiksi Shibutanin seurue vietti hotellin katolla viisi tuntia. Tapahtumista juteltiin jo eilen ventovieraittenkin kanssa.

– Eilen esimerkiksi huonosti englantia taitavalla taksikuskillamme oli selvästi hirveä tarve jutella tapahtumista. Hän kertoi, missä itse oli ollut tsunamivaroituksen ajan ja kyseli, missä me olimme olleet. Kontaktin ottamista on ollut paljon enemmän kuin tavallisesti. Kaikilla on tietysti hirveä tarve puhua ja purkaa sillä tavalla kokemuksiaan. Se on hyvä asia.

Shibutanin mukaan ihmiset seuraavat nyt selvästi tarkemmin toisiaan ja välittävät toisistaan hakemalla puhekontaktia.

– Ei olla niin oman kuplan sisällä, vaan enemmän läsnä, Shibutani summaa.

Lue myös:

    Uusimmat