Mainos

Suomalainen Tes La Rok on kysytty esiintyjä Uutta-Seelantia myöten

Synkkäsävyinen ja bassovoittoinen dubstep-musiikki alkoi valloittaa klubeja 2000-luvun alkupuolella Britanniassa. Ja mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä: vuosituhannen taitteessa Suomessa dubstepista kiinnostui kourallinen dj:tä, helsinkiläinen Tes La Rok etunenässä.

Tes La Rokista on vuosien saatossa kasvanut suomalainen dubstep-lähettiläs, joka on keikkaillut Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten.

- Kyllä tämän myötä on tullut pyörittyä ympäri maailmaa, artisti sanoo vaatimattomasti.

Marginaalinen klubimusiikki vie dj-tuottajaa ympäri palloa, mutta rikkauksia se ei kerrytä.

- Taloudellinen menestys on suhteellista. Kaikki on siitä kiinni, että millä tulee toimeen. Taidan tulla toimeen vähemmällä kuin joku toinen.

Digitaalisen musiikin aikakaudella Tes La Rok sanoo hankkivansa soitettavat levynsä niin vaikeasti kuin mahdollista.

- Soitan vinyylejä, jotka on prässätty minua varten. Näitä dubplateiksi kutsuttuja vinyylejä voi saada käsiinsä vain oikeilla suhteilla.

Kansainväliseen menestykseensä Tes La Rok, oikealta etunimeltään Jani, suhtautuu suomalaiskansallisen vähättelevästi.

- Mulla on käynyt hyvä tuuri.

Lue myös:

KATSO TES LA ROKIN HAASTATTELU JA OTTEITA KEIKASTA

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.