Suomalainen seksielämä laimeaa

Suomalaiset näyttävät tuoreen kyselyn mukaan olevan tyytymättömiä seksielämäänsä ja harrastavat seksiä myös vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset.

Vain viidesosa Kondomittari 2010 -kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista sanoo olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä. Muissa pohjoismaissa näin tyytyväisiä on neljännes väestöstä.

Varsinkin tanskalaisiin verrattuna suomalaiset ovat kovin innottomia petipuuhiin, sillä kolmannes suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran kuukaudessa, kun taas tanskalaisista kolmannes harrastaa seksiä useamman kerran viikossa.

Suomalaisista vain alle kymmenes harrastaa seksiä yhtä usein.

Suurimmalla osalla suomalaisista on ollut seksipartneri viimeisen vuoden sisällä, mutta varsinkin sinkut viettävät öitään lähinnä halinallen kanssa. Sinkuista liki puolet ja parisuhteessa elävistä joka kymmenes ei ole harrastanut seksiä viimeisen kolmen kuukauden aikana lainkaan.

RFSU:n Kondomittari 2010 -tutkimus selvitti pohjoismaalaisten asenteita seksiä ja kondomeita kohtaan. Tutkimus toteutettiin internetissä ja siihen vastasi 5 500 ihmistä. Suomalaisten osuus vastanneista oli 1 800.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat