Suomalainen ryntää kukkaostoksille viime tinkaan

Kukkakauppa kukoistaa äitienpäivänä. Kukkien myyjille päivä on yksi vuoden vilkkaimpia, sillä koko vuoden myynnistä äitienpäivänä kassaan kilahtaa 10 - 12 prosenttia. Myyntipiikki osuu nimenomaan äitienpäivään, sillä tyypillisesti kukkien ostaminen jää suomalaisilla viime tinkaan.

- Monelle se jää sunnuntai-aamuun, jos sattuu olemaan kukkamyyntipiste siinä lähettyvillä, kertoo kauppapuutarhaliiton viestintävastaava Elina Raukko.

Etenkin tänä vuonna äitienpäiväkukkien ostamista ennakkoon on hillinnyt kylmä sää.

- Jos kevät on lämmin, niin silloin äitienpäivänä ostetaan erilaisia ryhmäkasveja ja amppeleita ja niitä hankitaan jo jonkun verran aikaisemminkin. Nyt tuntuu olevan sen verran viileätä, että monessa paikassa valikoima on perinteisempi tai ostoksilla käyvät valitsevat perinteisemmin hallan pelossa.

Äidille ruusu - vai sittenkin kaktus?

Suomalaisten äitienpäivänä suosima kukkavalikoima on laaja, mutta ruusu on edelleen kestosuosikki.

- Kaikkein perinteisin on nimenomaan ruukkuruusu, jota on tarjolla miniruusuna, uutena isompikukkaisena ruusuna sekä oman erityisenä äitienpäivälajikkeena

Muita suosittuja lajikkeita ovat atsalea, hortensia sekä tulilatva. Mutta saako äidille ostaa äitienpäivänä kaktuksen?

- Jos se tuntuu sopivan äidin profiilin, niin mikä ettei, Raukko naurahtaa.

- Kyllä kukkalahjan ostamisessakin voi käyttää huumorintajua, jos tietää, että se menee äidille lävitse. Täytyy vaan tuntea oma äitinsä.

Lue myös:

    Uusimmat