Suomalainen pelastusryhmä keskiviikkona Turkista kotiin

Suomalaisen pelastusryhmän komennus Turkissa on päättymässä. Ryhmä siirtyi tänään Yalovan kaupungista Istanbuliin ja raportoi siellä huomenna YK:n koordinaatiokeskukselle. Ryhmä palaa Suomeen keskiviikkoiltana.

Ryhmän Suomen-yhteyshenkilö, neuvotteleva virkamies Tero Paasiluoto kertoo, että kansainväliset pelastusryhmät voivat vähitellen lähteä Turkista, sillä maanjäristyksen jäljiltä ei uskota enää löytyvän eloonjääneitä.

23-henkinen suomalaisryhmä on löytänyt raunioista yhden eloonjääneen. Lisäksi ryhmä on antanut ensiapua loukkaantuneille ja tehnyt tiedusteluja laajalla alueella kansainvälisen koordinaatiokeskuksen pyynnöstä.

-Ryhmä on nukkunut noin 3-4 tuntia yössä ja tehnyt töitä pimeässäkin valonheittimien avulla, Paasiluoto kertoo. Sisäministeriön alainen Finn Rescue Force -joukko lähti Turkkiin viime torstaina.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat