Suomalainen maksoi EU-jäsenyydestä viime vuonna 45 euroa

Ruotsalaiset joutuivat maksamaan EU-jäsenyydestään yli kaksi kertaa enemmän kuin suomalaiset. Ruotsi onkin maksajalistan kärjessä Hollannin ja Saksan kanssa.

Euroopan unionin jäsenyys on maksanut jokaiselle suomalaiselle viime vuonna reilut 45 euroa. Sama jäsenyys maksoi ruotsalaiselle yli kaksi kertaa enemmän, noin 95 euroa.

Tiedot käyvät ilmi EU-komission tänään julkaisemasta budjettiraportista.

Yksittäisen suomalaisen osuuden voi laskea Suomen nettomaksuosuudesta, joka oli komission mukaan viime vuonna reilut 240 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Suomi maksoi EU:lle jäsenmaksuina reilut 1,5 miljardia euroa, ja sai erilaisina tukina vajaat 1,3 miljardia takaisin.

Unionin maksajalistan kärkeä Suomi ei ole, sillä kuusi maata maksoi jäsenyydestään viime vuonna suhteessa enemmän. Eniten maksoivat Hollanti, Ruotsi ja Saksa.

Kaikki Itä-Euroopan maat sekä useimmat Etelä-Euroopan maat saivat budjetista enemmän takaisin kuin sinne maksoivat. Ylivoimaisesti eniten hyötyi Kreikka.

Itä-Euroopan mailla on kuitenkin ollut vaikeuksia käyttää kaikkia tukirahojaan. Komissio varoittaa, että maksajamaat voivat alkaa pian vaatia näiden tukirahojen leikkauksia, jos rahoja ei saada käytettyä riittävän tehokkaasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat