Suomalainen linja-autokorien valmistaja Volvolle

Pala suomalaista teollisuusosaamista siirtyy jälleen ruotsalaisomistukseen, kun Ilmari Mustonen ilmoitti tänään myyvänsä itsensä ja perheensä omistaman linja-autokorien valmistajan Carruksen Volvolle.

Kauppahinta ratkeaa lopullisesti tämän vuoden tulostietojen perusteella, mutta se tulee olemaan noin 160 miljoonaa markkaa. Siirto tapahtuu vuoden vaihteessa.

Carrus on Pohjoismaiden suurin linja-autokorien valmistaja. Yhtiön Liedon, Tampereen ja Vantaan tehtaiden noin 670 työntekijää siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Myyjän ja ostajan mukaan kauppa vahvistaa myös henkilöstön asemaa, mutta Volvo ei lupaa ainakaan vielä uusia työpaikkoja.

Mustosen mukaan linja-autoala on niin suuressa murroksessa, että yhtiön toiminnan kehittämiseen tarvitaan vahva kansainvälinen osaaja. Uuden omistajan mukaan Carrus voi vastakin tehdä koreja myös muille autonvalmistajille kuin Volvolle.

Volvo Bussarin toimitusjohtajan Björn Larssonin mukaan Carruksen osto vahvistaa yhtiön asemia Euroopan johtavana linja-autojen valmistajana. Koko maailmassa yhtiö on kakkonen Mercedeksen jälkeen. Carruksen liikevaihto oli viime vuonna hieman päälle 400 miljoonaa markkaa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat