Suomalainen kuluttaa vuodessa rekallisen luonnonvaroja

Suomalaisten kotitalouksien luonnonvarojen kulutuksessa on valtavia eroja. Suomen luonnonsuojeluliiton ja ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan tuhlaavin perhe kulutti 12-kertaisen määrän luonnonvaroja säästeliäimpään perheeseen verrattuna.

Keskimäärin suomalainen kuluttaa vuodessa 40 tonnia eli rekka-autollisen verran luonnonvaroja. Eniten luonnonvaroja kuluu liikkumiseen, matkailuun ja asumiseen.

- Suurin osa luonnonvaroista kuluu ihmisten asumiseen, liikkumiseen ja syömiseen. Ne muodostavat 70 prosenttia koko potista, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton tutkija Satu Lähteenoja.

Samoilla linjoilla on myös espoolainen Löyttyniemen perhe, joka oli yksi niistä 27 tutkimusperheestä, joiden luonnonvarojen kulutusta tutkijat selvittivät.

- Ehdottomasti asuminen ja liikenne. Luulen, että se koskee ihan kaikkia perheitä, arvelee Meri Löyttyniemi.

Tutkimuksen mukaan luonnonvaroja säästävästi voi elää yhtä hyvin maalla kuin kaupungissakin. Omakotitalo on yhtä hyvä kuin kerrostalo, jos asuinneliöitä on saman verran.

Lähteenojan mukaan omilla valinnoilla voi vähentää luonnonvarojen noin kolmanneksella.

- Esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiä, menemällä harvemmin matkoille ja olemalla kerralla pidempään - arkisilla valinnoilla, tutkija summaa.

Löyttyniemen perheessä aiotaan vähentää liikkumista, järjestää kimppakyytejä harrastuksiin ja muuttaa ruokailutottumuksia.

- Me voisimme syödä entistä kasvispainotteisemmin. Se olisi järkevää muutenkin, terveellisempää ja taloudellisempaa, pohtii Meri Löyttyniemi.

Lue myös:

    Uusimmat