Suomalainen kritisoi nyt EU:n toimintaa, ei jäsenyyttä?

Mistä EU-jäsenyyden suosio voi johtua?

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuoreen tutkimuksen mukaan noin 55 prosenttia suomalaisista suhtautuu jäsenyyteen avoimen myönteisesti. Osuus on suurempi kuin koskaan vastaavissa EVA:n tutkimuksissa.

Näin siis talouskriisistä huolimatta. Mitä syitä tulokselle löytää EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto?

– Näyttää siltä, että kriittisyyttä harjoitetaan EU:n puitteissa. Suomalaiset suhtautuvat EU-jäsenyyteen, euroon ja Emu-jäsenyyteen myönteisesti, mutta varsin kriittisesti esimerkiksi vaikeuksiin joutuneiden euromaiden tukemiseen, Haavisto sanoo.

Hän uskoo, että yhtenä syynä myönteiseen asenteeseen EU:ta kohtaan on nykyhallituksen rakentava suhtautuminen eurokriisin hoitoon.

– Lisäksi EU:n asioiden saama julkisuus on lisännyt ihmisten kiinnostusta aiheeseen. Tämä on voinut ohjata pohtimaan, mitä seurauksia Suomen poistumisella EU:sta olisi.

Avoimen kielteisesti EU-jäsenyyteen suhtautuu nyt 20 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksen mukaan kielteinen asenne kiteytyy aiempaa selvemmin perussuomalaisten kannattajiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat