Suomalainen käy yhteiskunnalle kalliiksi

Lama paisutti julkisia menoja yli 10 prosenttia. Rahassa mitattuna suurin menoerä ovat vauvat ja vanhukset, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tuore tutkimus.

Julkiset menot kasvoivat laman aikana 36 miljardia markkaa. Yhteiskunta kun on perinteisesti pitänyt huolta vauvasta vaariin. Ensimmäiset 24 vuotta suomalaisen elämästä kustantaakin pääosin yhteiskunta.

24-vuotiaaseen suomalaiseen yhteiskunta on sijoittanut nettona miljoona markkaa. Tämän jälkeen alkaa maksukausi, jolloin maksetaan veroina tuo miljoona takaisin. Velka on kuitattu 60-vuotiaana, jolloin suomalaisesta tulee jälleen nettosaaja.

Suomalaisvauva saa ensimmäisen elinvuotensa aikana yhteiskunnan tukia 100 000 markan arvosta. Summa koostuu muuan muassa synnytysmenoista, vanhempainrahasta ja lapsilisästä. Peruskoululaiseen puolestaan kuluu lähes 60 000 markkaa.

Työikäinen suomalainen saa yhteiskunnalta etuja vain 38 000 markkaa. Tällöin hän maksaa veroina enemmän kuin saa etuuksia. Julkiset menot alkavat kohota iän mukana jo ennen 50-vuotispäivää, ja eläkeikään tultaessa etuudet henkeä kohden ovat jälleen 100 000 markan tuntumassa.
(MTV3/Leena Laakso)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat