Suomalainen kalustoyhtiö: Norjan onnettomuusjuna eri sarjaa kuin Suomessa

Norjassa testiajossa raiteelta suistunut Flirt-juna on eri sarjaa kuin Suomessa käytössä olevat junat, Pääkaupunkiseudun Junakaluston toimitusjohtaja Yrjö Judström sanoo.

Norjassa testatut junat on hänen mukaansa modifioitu norjalaisiin olosuhteisiin.

– Niissä on tietysti samoja piirteitä, koska kaikki Flirteissä perusratkaisu on hyvin samanlainen. Niissä on kuitenkin suurempi huippunopeus, sillä ne on tarkoitettu paitsi lähiliikenteeseen, myös alueelliseen liikenteeseen.

– Niissä on myös isommat moottoritehot. Meidän junamme on ostettu ja testattu lähiliikenteeseen, Judström kertoo.

Hänen mukaansa suomalaisten ei tarvitse pelätä vastaavaa Flirt-junan onnettomuutta Suomessa, vaikka samantyyppisiä junia onkin täällä liikenteessä.

– Ei varmasti tarvitse. Meidän junamme ovat läpäisseet kaikki testit ongelmitta. Flirtejähän on käytössä koko Euroopassa satoja, en ole aiemmin kuullut tällaisesta onnettomuudesta mistään maasta.

Judströmin mukaan kaikki suomalaisjunat on tyyppitestattu viime vuonna, eikä ongelmia havaittu.

– Meillä on turvallisuushyväksynnät kaikille junille, tälle meidän junasarjalle. Suomen viranomainen Trafi on ne hyväksynyt liikenteeseen.

Onnettomuustutkintaa Norjassa kuitenkin seurataan.

– Totta kai me seuraamme, miten norjalaiset tutkivat tätä onnettomuutta. En rupea spekuloimaan mitään syystä, mutta ratahan tulee ensimmäisenä mieleen, kun on suistuminen tapahtunut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat