Suomalainen ei säästä viihtyvyyden kustannuksella

Energian säästäminen kotona on pienien piilokulutusten vähentämistä. Tapio Jalo, johtava asiantuntija Motivasta, sanoo, että kyseessä on tottumuskysymys.

— Toiminta on muuttunut, mutta viihtyvyyden kustannuksella ei säästöjä tehdä, Jalo sanoo.

Jalon mukaan ihmiset kiinnittävät huomiota energiansäästössä omiin rahallisiin säästöihin, mutta myös ympäristöystävällisyys on koko ajan painavampi arvo.

— Näkökulmat menevät käsi kädessä. Se riippuu vähän ihmisestä, mutta voisi sanoa, että lompakon kautta mennään ympäristön säästämiseen, Jalo toteaa.

Asenne vaikuttaa säästöihin

Moniin pienempiin säästötoimenpiteisiin vaikuttaa kuluttajan oma arviointi toiminnan vaivasta ja hyödyistä. Esimerkiksi seinässä tyhjillään oleva puhelimen laturi ei kuluta paljon, mutta vuositasolla se kuitenkin näkyy sähkölaskussa.

— Laturit ja vastaavat ovat lisäksi turvallisuuskysymys esimerkiksi kesän ukkosilla, Jalo muistuttaa.

Jalo uskoo, että vääriä luuloja energiansäästössä ei Suomessa ole. Hän kuitenkin toivoo, että ihmiset painottaisivat merkityksellisiä säästötoimia, eivätkä pikkuasiat veisi liikaa huomiota.

— Huonelämpötila on sellainen tekijä, joka on pieni asia, mutta vuosittaiset säästöt ovat suuret. Ainakin lattialämmitys on salakavala sähkönkuluttaja, joka voi jäädä pitkäksikin aikaa päälle, Jalo sanoo.

— Pienet tekijät kuitenkin seuraavat perässä, hän muistuttaa.

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat