Suomalainen asiantuntija: Ebola voi tulla myös Eurooppaan

Länsi-Afrikassa riehuva tappava verenvuototauti Ebola voi tulla myös Eurooppaan. -

Riski on pieni, mutta mahdollista se on. Ihmiset matkustavat nykyään niin paljon, kertoo virologian yksikön päällikkö Carita Savolainen-Kopra Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta. Tauti riehuu pahiten Guineassa.

-Ebola on filoviruksen aiheuttama verenvuotokuume. Tautia tavattiin ensimmäisen kerran Kongossa 70-luvun puolivälissä. Taudin nimi tulee Afrikan keskiosassa sijaitsevasta Ebolajoesta. 

-Ebola tarttuu ruumiinnesteiden välityksellä, mutta mahdollisesti myös ilmateitse. Myös tautiin kuolleiden ruumiiden käsittely ilman suojavarusteita voi johtaa tartuntaan. Ensimmäiset oireet ovat korkea kuume, vatsakivut ja päänsärky. Kun tauti etenee, potilas alkaa oksentaa, ripuloida ja saada voimakkaita kouristelukohtauksia. Tautiin liittyy myös voimakas sisäinen ja ulkoinen verenvuoto. 

-Ebola on erittäin tappava tauti. Siihen sairastuneista vajaasta 2500 ihmisestä on kuollut liki 70 prosenttia. Virus myös muuntuu koko ajan, ja joidenkin viruskantojen tappavuudeksi on laskettu yli 90 prosenttia. 

-Ebolaan ei ole lääkitystä tai rokotetta. 

-Ebola eli "tappajavirus" on innoittanut myös kirjailijoita: apokalyptisia kauhukuvia ovat maalailleet muun muassa Robin Cook ja Richard Preston sekä suomalaisista Ilkka Remes ja Taavi Soininvaara.

(stt)

Lääkärit ilman rajoja -järjestö sanoo, että Guineassa kytee aikapommi. Rajojen sulkeminenkaan ei auta, sillä tauti kulkee esimerkiksi lepakoiden ja apinoiden mukana, ihmisestä toiseen taas ruumiin nesteiden kautta.

- Huolestuttavinta on tietysti se, että tiedontaso siellä paikallisten keskuudessa ei ole lähtökohtaisesti kovin korkea ja pelkoja esiintyy suuntaan jos toiseen, sanoo virologian yksikön päällikkö Carita Savolainen-Kopra THL:stä  MTV Uutisille.

Paikalliset Guineassa esimerkiksi hyökkäsivät toissapäivänä Macentan kaupungissa Lääkäri ilman rajoja -järjestön avustusrakennukseen, jossa hoidetaan tähän verenvuototautiin sairastuneita. Hyökkääjät syyttivät, että järjestö on tuonut taudin kaupunkiin. Guineassa on myös tapana kosketella vainajia hautajaisissa, jolloin tauti tarttuu. Ebola tarttuu myös kuolleesta tai jo toipuneesta potilaasta.

- Vainajien koskettelu on iso psykologinen kysymys ja tarvitaan monenlaista tietotaitoa sekä oikeaa kykyä kohdata nämä ihmiset, jotka surevat menetettyä läheistään, sanoo Savolainen-Kopra.

Rajojen sulkeminen ei estä leviämistä

Alueellisesti katsottuna Ebola on iskenyt pahiten Guineaan. Siellä kuolleita on jo 86. Lisäksi tauti on levinnyt Liberiaan, Sierra Leoneen ja mahdollisesti Maliin. Kaiken kaikkiaan tautitapauksia on tammikuusta lähtien rekisteröity ainakin 137. 

Pahin pelko onkin juuri taudin leviäminen. Eikä taudin leviämistä estä edes rajojen sulkeminen, kuten Senegal on tehnyt Guinean puoleiselle rajalleen. Lepakot ja apinat kuljettavat virusta rajojen yli. Suomalainen asiantuntija uskoo, että tautitapauksia tulee vielä muistakin maista.

- On se mahdollista, että tässä nyt lähipäivinä vielä sellaisia tapauksia esiintyy, sillä ihmiset liikkuvat kuitenkin aika paljon tälläkin alueella. Vaikka torjuntatoimia nyt yritetään siirtää myös näille lähialueille, niin on se mahdollista tietysti. Tällä hetkellä on arvioitu, että Euroopassa riski on pieni, mutta toki tätä matkustusliikennettä tänne Afrikan alueelle tapahtuu, että siinä mielessä se ei täysin mahdotonta ole, mutta riski on pieni, mutta olemassa.

Länsi-Afrikassa ei ole tällä hetkellä suomalaisia turistiryhmiä, eikä ulkoministeriön mukaan runsaasti yksittäisiä matkaajiakaan. Epidemia-alueella käyneiden kannattaa olla tarkkana.

-Jos havaitsee voimakasta oireilua, voimakasta kuumeilua matkan aikana tai heti sieltä palaamisen jälkeen, niin ilman muuta heti yhteyttä lääkäriin. Kannattaa soittaa ja kysyä kuinka toimia. Terveyskeskukseen ei kannata lähteä, ettei tartuttaisi tautia muihin.

Ebolalta täytyy suojautua erittäin perusteellisesti ja potilaat eristää. Joka kymmenes sairastunut on ollut sairaanhoitaja tai lääkäri. Suomesta on mahdollisesti lähdössä kymmenisen vapaaehtoista Suomen Punaisen Ristin työntekijää Guineaan.

-Me voimme viedä sinne taitoa organisoinnista, sillä me osaamme organisoida sitä infrastruktuuria terveydenhuollon piirissä. Torjuntatoimet siellä eivät ole korkealla tasolla.

Jos joku nyt ehdottomasti haluaa matkustaa epidemia-alueelle, niin ohjeet ovat selkeät.

- Pitää välttää kaikenlaista kosketusta villieläimiin, lepakoihin, apinoihin ja ylipäätään. Niin eläviin kuin kuolleisiinkin, lähikontaktiin ei kannata hakeutua. Mutta Ebola ei kuitenkaan kadulla kävellessä leviä. Harkitsisin kuitenkin, että kannattaako juuri nyt sinne mennä, vaikka virallisia matkustusrajoituksia ei olekaan.

Lue myös:

    Uusimmat