Suomalainen asiantuntija aavisti RoPS-huijauksen jo viime vuonna

Omaa veikkauskioskia pitävä yrittäjä otti yhteyttä RoPSin valmentajaan elokuussa 2010 kertoakseen sopupeliepäilyistä. Epäilyt kuitenkin torjuttiin. Näin yrittäjä kertoi poliisikuulusteluissa.

Mies kertoo veikkauskertoimista, jotka ovat yleensä helposti laskettavissa ennen kunkin pelin alkua. Jos veikkauskertoimet ovat ison raha peleissä aluksi erilaiset kuin mitä pystytään ennakoimaan, voidaan sanoa jotain olevan pielessä.

"Olen jo vuosien ajan seuraillut eri pelien kerroinkäyttäytymistä suomalaisten joukkueiden välisissä otteluissa eri sarjatasoilla. Olen havainnut useita eri joukkueita, missä on ollut poikkeavaa kerroinkäyttäytymistä. Näitä otteluita on kuitenkin pääasiassa veikattu Euroopassa ja näihin kerrointen muutoksiin on voinut vaikuttaa muukin syy kuin pelin fiksaus.

Kaikkien suomalaisten joukkueiden pelejä veikataan Aasiassa, mutta en ole vuosien varrella havainnut minkään muun joukkueen osalta sellaisia kerroinmuutoksia kuin Ropsin osalta on ollut.

Olen sitä mieltä että koko kausi 2009 oli RoPSin osalta fiksattuja pelejä, ei tietenkään kaikki mutta useita."

Yhteydenotto valmentajaan 2010

Elokuussa 5. päivä vuonna 2010 yrittäjä meni itse paikan päälle Ps Kemi - RoPS -otteluun seuraamaan tilannetta ja ottamaan selvää, mistä on kyse. Ja vastaavaa tapahtui taas: kertoimet tippuivat yllättäen juuri ennen.

"Tuolloin havaitsin seuraavaa: Musonda, joka pelasi oikeaa laitaa on joka juoksupallossa myöhässä ja Meetwa keskikentällä antaa joko hieman taakse tai selvästi myöhässä syötöt. Edelleen Musondan keskitykset menevät selvästi päätyrajasta yli."

Mainitut pelaajat pelasivat koko ottelun ajan selvästi tilannetta omaan päätyyn päin.

Seuraavalla viikolla mies oli yhteydessä RoPSin valmentajaan John Alleniin ja kertoi oudosta käyttäytymisestä. Allen totesi, että spekulaatioita on jatkuvasti liikkeellä, mutta hän ei ole tehnyt vastaavia havaintoja.

Sama outo käyttäytyminen jatkui myös muissa peleissä.

Lue myös:

    Uusimmat