Mainos

Suojeltu voimalaitos kärsi mittavia palovahinkoja Oulussa

Vanha voimalaitos syttyi tuleen ennen puolta yötä. Noin puolet rakennuksesta tuhoutui. Sisällä ei ollut syttymishetkellä ihmisiä.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Oulun kaupungin vanha voimalaitos on kärsinyt mittavia vahinkoja tulipalossa viime yönä. Rakennuksessa sijaitsi kuvaamataidepainotteisen Myllytullin koulun kuvaamataidon luokkia, jotka tuhoutuivat palossa.

Vanha voimalaitos on Museoviraston suojelukohde, ja se sijaitsee Oulun keskustan tuntumassa Kasarmintiellä. Hälytys palosta tuli noin puoli kahdentoista aikaan illalla, kun voimalaitoksen lähellä sijaitsevan Pohjois-Pohjanmaan museon automaattinen varoitin lähetti hälytyksen.

Noin 500 neliömetrin suuruisesta rakennuksesta paloi suunnilleen puolet. Rakennus on kaksikerroksinen, ja siinä on iso ullakko.

Varavoimalaitos sekä parin kuution öljysäiliöt saatiin kuitenkin suojattua tulelta. Rakennuksessa ei ollut henkilöitä palon syttymishetkellä.

Tyynen ilman vuoksi savu ei levinnyt läheisiin kerrostaloihin, eikä palopaikan lähialueen ihmisiä tarvinnut evakuoida tai varoittaa savuhaitoista.

Palon syttymissyytä ei tiedetä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.