Sunrise Avenuen pojat hikoilevat vapun remonttireiskoina

Sunrise Avenuen Samu ja Jukka olivat jo tänään iloisissa vapputunnelmissa, vasarat ja vempaimet kädessään, hulppean studionsa remontin keskellä. Pojat maksavat kuulemma pesuaineet ja vasarat, mikäli vappuna löytyy halukasta remonttiseuraa.

– Mulla on kaikki mestat ihan ruvella, ihan vekeillä kaikki. Ollaan me ainakin miehen työ täällä tehty, vedettiin esimerkiksi kaikki itse irti lattiasta kattoon, Samu Haber kertoo MTV:n Viihdeuutisille.

– Luulen, että lounge ja keittiö tulevat olemaan kovassa käytössä. Safkaa tulemme laittamaan paljon. Kun joku bändi tai artisti tulee tänne äänittämään, vaikka Antti Tapani Tuisku tulee tekemään levyä, niin tehdään Antin kanssa vaikka vähän kanaviillokkia ja viron pottuja, Samu velmuilee.

Studion on tarkoitus olla suhteellisen valmis vappuun mennessä - hommaa riittää tosin silloinkin kaikille halukkaille.

– Haalarit päälle ja kaikki tänne bileisiin vappuna. Maksamme vasarat ja pesuaineet!

Todellisuudessa pojat pyhittävät vappuaattonsa ainakin Clark Kent -yhtyeen keikalle Helsingissä. Sunnuntaina kone lähtee jälleen kohti Saksaa.

– Aika paljon olemme kuitenkin nyt täällä ja teemme uutta levyämme, Samu sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat