Sunrise Avenuelle kultaa Saksassa

Kotimaisen Sunrise Avenue -yhtyeen hyvin alkanut taival Keski-Euroopan musiikkimarkkinoilla on saanut jatkoa. Bändi pokkaa Saksassa kultalevyn debyyttialbumistaan.

Ensin single Fairytale Gone Bad nousi Saksan sinkkulistan sijalle 3. Biisi on viihtynyt pitkään myös saksalaisten radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. Nyt yhtyeen albumi On The Way To Wonderland on myynyt kultaa Saksassa eli yli 100 000 kappaletta.

Saavutuksen arvoa nostaa se, että Sunrise Avenuelta ei ole julkaistu siellä toistaiseksi kuin yksi single.

Parhaimmillaan On The Way To Wonderland on ollut Saksan albumilistan sijalla 12., tällä hetkellä sen sijoitus on 28.

Maaliskuun lopulla Sunrise Avenue teki kiertueen Saksassa yhdessä niin ikään suomalaisen Poets Of The Fallin kanssa. Jokainen neljästä konserttipaikasta oli loppuunmyytyjä. Lisää keikkoja Keski-Eurooppaan on tulossa kesällä, kun Sunrise Avenue tekee useita festariesiintymisiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat