Sunnuntaisuomalainen: Tuhkarokkotapaukset lisääntyneet huimasti

Tuhkarokkotapaukset ovat yli viisinkertaistuneet Suomessa aiempiin vuosiin verrattuna, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Tänä vuonna tartuntoja oli lokakuun loppuun mennessä tullut ilmi jo 26, kun kolmena edellisenä vuonna niitä on ollut 2:sta 5:een.

– Poikkeuksellista on määrän lisäksi se, että ensimmäistä kertaa vuosiin meillä on ollut myös kotimaassa saatuja tartuntoja, eli tauti ei ole pysähtynyt yksittäiseen sairastujaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotejohtaja ylilääkäri Terhi Kilpi.

Kilven mukaan lukuja selittää Euroopassa riehuva tuhkarokkoepidemia. Jo viime vuonna Euroopassa todettiin noin 30000 tuhkarokkotartuntaa.

Lisäksi yksi syy tuhkarokon yleistymiseen voi olla joidenkin vanhempien kielteiset asenteet lasten rokotuksiin. Ilman tuhkarokolta suojaavaa MPR-rokotetta jää vuosittain noin 200 lasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat