Sunnuntaisuomalainen: SM-liigassa runsaasti aivotärähdyksiä – asian ympärillä velloo vaikenemisen kulttuuri: "Koskaan eivät haastattelupyynnöt ole törmänneet yhtä moneen kieltäytymiseen"

Jääkiekon aivovammoihin perehtynyt neurokirurgi arvioi, että SM-liigassa sattuu yhden kauden aikana 50–100 aivotärähdystä. Neurokirurgi Teemu Luoto arvioi asiaa Sunnuntaisuomalaiselle.

Tämä tarkoittaa Sunnuntaisuomalaisen mukaan siis keskimäärin yhtä ylikovaa päähän kohdistunutta iskua per liigakierros. Liigapelaajia on noin 400.

Suomessa päävammoja ei tilastoida edes SM-liigan tasolla. Ruotsissa taas tilastoja tehdään, ja Sunnuntaisuomalaisen mukaan miesten liigan runkosarjassa kirjattiin viime kaudella 70 aivovammaa, naisten liigassa 35.

Sunnuntaisuomalainen kertoo, että juttuun oli osin vaikea saada haastatteluja.

–  Koskaan eivät haastattelupyynnöt ole törmänneet yhtä moneen kieltäytymiseen, jutussa kirjoitetaan.

Jutussa esimerkiksi kerrotaan, että eräs päävammoista huolestunut Jääkiekkoliiton työntekijä ei uskaltanut kertoa mielipidettään asiassa. Hän pelkäsi saavansa potkut, mikäli avaa suunsa julkisuudessa.

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi katsoo, ettei heillä ole asian suhteen vaikenemiskulttuuria.

–  Kysymys on vakavasta asiasta. Jos SM-liigassa sattuu törkeä taklaus, se ja sen kurinpitokäsittely käydään läpi hyvin avoimesti, hän sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.

Lue myös:

    Uusimmat