Sunnuntaisuomalainen: Säteilyltä suojaavien joditablettien myynti kasvoi rutkasti – asiantuntija ymmällään ilmiöstä

Joditablettien kauppa kiihtyy Suomen apteekeissa, kertoo Sunnuntaisuomalainen.

Vuonna 2016 myytiin yhteensä 1,3 miljoonaa joditablettia, kun määrä on ollut viime vuosina 500 000–700 000 tabletin luokkaa. Lääkeyhtiö Orionin valmistaman Jodixin kokonaismyynti kasvoi viime vuonna 60 prosenttia edellisvuodesta.

Säteilyturvakeskuksen (Stuk) valmiuspäällikkö Hannele Aaltonen on asiasta ymmällään.

Hän ei osaa sanoa, miksi nyt on aktivoiduttu, mutta hänestä on hyvä, jos tabletteja hankitaan varastoon.

– Eniten niitä tarvitsevat hätätilanteessa lapset ja raskaana olevat, Aaltonen sanoo.

Viimeksi joditablettien kauppaa kiihdytti Japanin Fukushiman ydinlaitoskatastrofi vuonna 2011.

Jodi suojaa kilpirauhasta säteilyltä esimerkiksi vakavan ydinlaitosonnettomuuden sattuessa, Sunnuntaisuomalainen kertoo. Tabletteja otetaan vain viranomaisen kehotuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat