Sunnuntaisuomalainen: Moni kotihoidon hoitaja irtisanoutuu

Kotihoidon parissa työskentelevistä hoitajista yhä useampi on viime aikoina irtisanoutunut, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen. Irtisanoutujia on ollut sekä kunnallisella että yksityisellä puolella.  

Irtisanomistahti kiihtyi nykyiselle tasolleen muutama viikko sitten. Tällä hetkellä viikoittain kotihoidosta irtisanoutuu yli 20 hoitajaa eri puolilla Suomea. 

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo Sunnuntaisuomalaiselle, että kotihoito on nyt todellisessa kriisissä. Hoitajat eivät kiireen takia ehdi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat, hoidettavien määrä on kasvanut ja asiakkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia. 

Yli 75-vuotiaista suomalaisista säännöllistä kotihoitoa sai toissa vuonna yli 53 000 henkilöä eli noin 12 prosenttia ikäluokasta.  

Lue myös:

    Uusimmat