Sunnuntairaportti: Strand-ryhmä kampanjoi Suomea EU:hun

Teollisuuden ja ay-liikkeen voimakas yhteistyö kansanäänestyskampanjoinnissa vei Suomen EU-jäsenyyteen kuusi vuotta sitten.

MTV3:n Sunnuntairaportin mukaan Kyllä-kampanjan yhteistyötä johti tähän asti julkisuudelta salassa pysynyt viiden miehen Strand-ryhmä, johon kuuluivat teollisuudesta Jukka Koivisto, ay-liikkeestä Eero Heinäluoma, vasemmistoliitosta Matti Viialainen, ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen johtaja Pasi Natri sekä kansanliikettä vetänyt Matti Tukiainen. Esimerkiksi elinkeinoelämä keräsi ryhmän käyttöön noin 15 miljoonaa markkaa, jolla edistettiin positiivista kuvaa Euroopan unionista.

Kansanäänestyskampanjoinnissa syntyneellä yhteistyöllä oli vaikutusta myös Lipposen hallituksen syntyyn, sillä osa ryhmää kirjoitti vasemmistoliiton vastaukset Lipposen hallituskysymyksiin keväällä 1995.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat