Sunniryhmittymä eroaa Irakin hallituksesta

Irakin hallitus on kohdannut 15-kuisen taipaleensa pahimman kriisin Irakin merkittävimmän sunniryhmittymän ilmoitettua lähtevänsä maan hallituksesta. Myös väkivaltaisuudet jatkuivat Bagdadissa ja päivän iskuissa kuoli yli 70.

Irakin merkittävin sunniryhmittymä on tänään ilmoittanut vetäytyvänsä maan shiiajohtoisesta hallituksesta. Maan hallituksesta lähtee Sunnien yhtenäisyysrintaman kuusi ministeriä, joista yksi on Irakin varapääministeri Salam al-Zobaie. Ministerit keskeyttivät hallitustyönsä jo viime viikolla.

Sunnien lähdön jälkeen pääministeri Nuri al-Malikin 15 kuukautta vanha hallitus koostuu ainoastaan shiioista ja kurdeista.

- Tämä on varmaankin pahin poliittinen kriisi, joka meillä on ollut uuden perustuslain hyväksymisen jälkeen, sanoi toinen varapääministeri Barhim Salih, joka on kurdi.

Sunnien vaatimuksia ei otettu huomioon?

Sunniryhmä perustelee hallituksen jättämistä sillä, ettei ryhmän vaatimuksia ole otettu huomioon. Ryhmä on toistuvasti syyttänyt Malikin hallitusta tehottomuudesta shiiataistelijoiden suitsimisessa sekä sunnien mielivaltaisista pidätyksistä. Hallitus on järjestelmällisesti kiistänyt syytökset.

Irakin varapresidentti, sunni Tareq al-Hashemi kertoi tänään jatkavansa tehtävässään. Hashemin mukaan myös sunniryhmittymän 44 parlamentaarikkoa osallistuvat jatkossakin Irakin kansalliskokoukseen.

Tuhoisia iskuja Bagdadissa

Irakin pääkaupungissa Bagdadissa tehtiin tänään kolme tuhoisaa pommi-iskua. Pahimmassa iskussa ainakin 50 ihmistä kuoli ja 60 haavoittui, kun itsemurhapommittaja räjäytti polttoaineella ja räjähteillä lastatun kuorma-autonsa Länsi-Bagdadissa Mansourin alueella.

Aiemmin päivällä Karradan kaupunginosassa räjähtänyt autopommi surmasi poliisilähteiden mukaan parikymmentä ihmistä ja haavoitti yli kymmentä. Kolmas kaupungissa tänään räjähtänyt autopommi tappoi kolme ihmistä ja haavoitti viittä.

Irakin hallituksen julkistamien uusien tietojen mukaan heinäkuussa sai väkivaltaisuuksissa surmansa kolmannes enemmän ihmisiä kuin kesäkuussa. Tieto merkitsee uutta iskua viisi kuukautta jatkuneille yrityksille rauhoittaa tilanne Bagdadissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat