Sundqvistien syytteet hylättiin

Ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvistia vastaan nostetut syytteet on hylätty yksimielisesti Helsingin käräjäoikeudessa. Myös Björn Sundqvistin syytteet hylättiin. Syytteille ei löytynyt näyttöä. Näin ollen Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oy:n 20 miljoonan markan korvausvaatimus hylättiin. Valtio joutuu maksamaan Sundqvistin veljesten oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin puoli miljoonaa markkaa.

Syyttäjä vaati molemmille veljeksille kavalluksesta tai vaihtoehtoisesti petosrikoksesta yli kahden vuoden ehdottomia vankeustuomioita.

Käräjäoikeuden mukaan Wayup Oy:n liikeidea oli aito ja siihen uskoivat myös rahoittajapankit, liikekumppanit ja Sallan kunnan edustajat. Käräjäoikeuden mukaan on jäänyt näyttämättä, että vastaajat olisivat lainaa hakiessaan aikoneet jättää luoton maksamatta tai että he olisivat tienneet, ettei Wayup kykene maksamaan luottoa.

Talouselämän asiantuntijatkaan eivät osanneet ennustaa lähestyvän laman syvyyttä. Täten lainan hakijoilta ei voinut edellyttää marraskuussa 1990, että he olisivat osanneet ennakoida lomaosakkeiden kaupan romahtavan lähitulevaisuudessa.

Ulf Sundqvist: Päätöksellä laajempaa merkitystä

Ulf Sundqvist kertoi käräjäoikeuden päätöksen jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa olevansa helpottunut mies, jolle syytteiden kaatuminen takasi "onnellisen juhannuksen 1999".

Huojentava päätös antaa hänen mukaansa kuitenkin aihetta myös laajempaan pohdintaan yksilön oikeusturvasta sekä poliitikkojen, syyttäjänlaitoksen ja tiedotusvälineiden roolista. -Omalta kannaltani tämä on tietysti hyvin merkittävä päätös, mutta tällä voi hyvin olla myös yleisempää merkitystä. Joissakin asioissa olisi syytä ottaa kaksi askelta taaksepäin ja katsoa asioiden koko kuvaa, Sundqvist linjasi.

Hän totesi, että politiikka on ollut tapauksessa vahvasti mukana. Esimerkkinä tästä hän viittasi kolmen kansanedustajan tekemään kanteluun, joka johti uuteen syyteharkintaan ja syytteen nostamiseen velallisen epärehellisyyttä koskevassa jutussa, vaikka asiasta oli tehty jo syyttämättäjättämispäätös. -Kaipaan keskustelua toimivallan jaosta lainsäätäjän, toimeenpanijan ja tuomioistuimen välillä, Sundqvist sanoi. -Minun kohdallani - ja ehkä joissakin muissakin tapauksissa - on vaikuttanut siltä, että lainsäätäjät olisivat astuneet tuomiovallan alueelle.

Sundqvistin mukaan olisi syytä katsoa myös syyttäjänlaitokseen päin. Hänen mielestään syyttämiskynnystä voisi nostaa. -Yksilönsuojan kannalta syyttämiskynnyksen pitäisi olla sangen korkea. Katson hyvin kriittisesti sitä, millä eväillä joitakin juttuja on jatkettu yhä eteenpäin.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat