Sumatran metsäpalojen savusumu leviää Malesiaan

Indonesian Sumatran saaren metsäpalojen savu leviää Malesiaan. Ilmanlaatu oli tänään aamupäivällä savusumun takia huono tai erittäin huono eri puolilla Malesiaa.

Singaporessa savusumu roikkuu paksuna kaupungin yllä jo kuudetta päivää. Kaupunkivaltiossa ilmanlaatu pysytteli tänäänkin terveydelle vaarallisissa lukemissa, ja esimerkiksi opetusministeriö määräsi koulut perumaan kaikki heinäkuulle suunnitellut tapahtumat.

Singaporen pääministeri sanoi toissa päivänä, että savusumu saattaa piinata kaupunkia viikkoja.

Savusumu johtuu Sumatran turvesoilla ja sademetsissä raivoavista tulipaloista. Metsien laiton kaskeaminen kesäisin on toistuva ongelma Sumatralla. Indonesian hallituksen mukaan osa paloista on kahdeksan palmuöljy- ja metsäyhtiön mailla, joista osa on rekisteröity Singaporeen, osa Indonesiaan ja osa Malesiaan.

Singaporen hallitus vakuuttaa, että yhtiöt joutuvat vastuuseen savusaasteen aiheuttamisesta ja laittomista kaskista.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat