Ville Lång sijoittui toiseksi sulkapallon Euroopan-kiertueeseen kuuluvassa avoimessa Portugalin mestaruuskilpailussa. Lång joutui tunnustamaan loppuottelussa paremmakseen ranskalaisen Arif Rasidin 3-15, 15-1, 3-15.
Perjantain ja lauantain neljä kolmieräistä tiukkaa ottelua olivat vieneet parhaan puhdin nuoresta suomalaisesta. Loppuottelussa ranskalaistunut indonesialainen Rasidi oli liian kovakuntoinen väsyneelle Långille, joka kuitenkin vei toisen erän vakuuttavasti 15-1.
- Ensimmäisessä erässä en päässyt vielä käyntiin. Toisessa erässä Arif yllättyi, kun paransin selvästi peliäni. Kolmannessa erässä en vaan enää jaksanut, ensimmäisestä aikuissarjan kansainvälisestä loppuottelustaan tyytyväinen Lång tuumi
- Oli hienoa pelata loppuottelussa, vaikka kalliiksi se kävi. Palkintorahat sulkiksessa on pieniä, ja kakkossijasta sain 200 euroa. Lentolippu piti vaihtaa, kun olin alustavasti palaamassa kotiin jo sunnuntaiaamuna. Uusi lippu maksoi 500 euroa, Lång selvitti lajin realiteetteja.
Euroja tärkeämpää Långille on 153 rankingpistettä, jotka hän sai loppuottelupaikasta. Pisteet parantavat suomalaisen rankkausta ensi viikolla noin 30 tilaa, eli maailmanlistalla sijan 110 tuntumaan.
Rasidi on suomalaisille entuudestaan tuttu pelimies. Hyvin säästeliäästi kilpaileva ex-indonesialainen voitti Kasperi Salon Ranskan avoimien ensimmäisellä kierroksella viime keväänä.
Långin loppuottelu oli ensimmäinen suomalaispelaajan finaalipaikka sitten Suomen kansainvälisen mestaruuskisan huhtikuussa 2004. Silloin hopealle kotiyleisön edessä Helsingissä nousi olympiasulkapalloilija Kasperi Salo.
(MTV3-STT)
