Sukuriita johti verilöylyyn häissä

Ainakin 44 ihmistä on saanut surmansa hääjuhliin tehdyssä hyökkäyksessä Turkin kaakkoisosassa. Asiasta kertoivat paikalliset televisiokanavat ja viranomaiset ovat vahvistaneet tiedon. Aseellinen hyökkäys tapahtui Bilgen kylässä lähellä Mardin kaupunkia.

Ainakin kymmenen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen verilöylyssä. Turkin sisäministerin mukaan hyökkäyksen syynä oli sukujen välinen riita. Kahdeksan ihmistä on pidätetty tapahtuneen vuoksi.

Neljän naamioituneen miehen kerrotaan saapuneen tilaan eri suunnista. He heittelivät käsikranaatteja ja avasivat tulen kohti väkijoukkoa kesken hääseremonian. Hyökkääjät pakenivat pimeyteen. Lisäksi hiekkamyrsky pahensi näkyvyyttä alueella.

Paikallisen sanomalehden mukaan suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia.

Verilöylyt ovat olleet jatkuvia Turkin kaakkoisosassa, missä kurdikapinalliset taistelevat itsehallinnosta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat