Sukupuolisen liikakiihoituksen vastustaminen

Todistaakseni väitteeni, kaivoin kirjahyllyni perukoilta Anna Fischer-Dűckelmannin kirjoittaman kirjan Naisen sukuelo vuodelta 1927. Kirjassa käsitellään hyvin huolestuneena muun muassa ihmisten liiallista seksuaalista kiihottumista. Käytän kolumnissani tarkoituksella kirjassa esiintyvää kieltä, koska se tuo mielestäni oman mielenkiintoisen hohtonsa artikkeliin.

Kiihottunut sukuelämä on nykyajan oire

Fischer-Dűckelmannin mukaan sairaalloisesti kiihottunut sukuelämä on aito nykyajan symptooni eli oire, joka vaivaa poikia, tyttöjä, nuorukaisia, neitoja, miehiä ja vaimoja. Sukupuolinen liikakiihotus on heikkouden tila, joka, jos sukuviettiä liian useasti tyydytetään, saa aikaan vielä suuremman heikkouden tilan. Parannuskeinona ei ole uuvuttava tyydyttäminen, vaan niiden lähteiden sulkeminen, jotka antavat elvykkeitä luonnolliselle kiihottuvaisuudelle ja sen sairaanloiseksi enentävät.

Fischer-Dűckelmann kertoo esimerkkitapauksena pienestä ja levottomasta 7-vuotiaasta tytöstä. Kyseisellä lapsella oli Fischer-Dűckelmannin mukaan pureskellut kynnet, kalpeat kasvot ja siniset viirut silmien alla. Tyttönen oli vieläpä täysin kykenemätön ajatustyöhön, jonka takia hän ei voinut käydä edes koulua. Syynä moiseen rappiotilaan oli loputon itsetyydytys, tai ajan termin mukaisesti itsesaastutus. Äidin mukaan lapsi oikein raivosi sängyssä ja saastutti jatkuvasti kehoaan.

Kaiken pahan alku ja juuri oli perheen isä, jolla oli seikkailurikas menneisyys. Isällä oli äidin mukaan lapseen kumman kiihottava vaikutus, jonka seurauksena tytön itsesaastutus aina vain paheni. Arno Kotron ja Hannu Sepposen lanseeraama keskustelu miesten syrjinnästä ei siis sekään ollut mitään uutta. Miehiä nimittäin syytettiin lähes kaikesta pahasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Miehiä riivasi tuolloin liiallinen alkoholin käyttö ja varsinkin Venäjältä tulleet portot. Jotenkin tuokin kuulostaa yllättävän tutulta.

Mutta takaisin pääasiaan. Fischer-Dűckelmannin mukaan edellä mainitun lapsen kodissa ei noudatettu minkäänlaista kasvatusopillista järjestystä. Lapsi sai seurustella vanhempien ihmisten kanssa ja ottaa aina osaa vanhempien yhteiseen ateriaan. Järkikin sen sanoo, että moisesta ei voi seurata hyvää. Seurauksena olikin lapsen turmeltunut hermosto ja liian aikainen sairaalloisesti kiihtynyt sukuelämä.

Mitä hoitoa lapsen itsesaastutukseen sitten tarjottiin? Fischer-Dűckelmannin mukaan lapsi piti ilman muuta ensimmäisenä erottaa vanhemmistaan. Lisäksi määrättiin seksiin kohdistuvien ajatusten vieroittamiseksi hyödyllisiä puutarha- ja kyökkitöitä sekä leikkiä hyvinkasvatettujen lasten kanssa. Hermokiihotuksia hillittiin kylmällä vedellä, raittiilla ilmalla sekä tarkalla valvonnalla. Siinä vinkkejä myös nykypäivän kasvattajille.

Mitä tehdä naiselle, jota vaivaa liiallinen sukupuolinen himo?

Mitä sitten pitäisi tehdä aikuiselle naiselle, jota vaivaa kyltymätön himo? Kuinka monia naisia liiallinen himo vuosikausia vaivaakaan, mutta he eivät häpeästä uskolla kertoa asiasta miehelleen saati sitten lääkärille. Ainakin Fischer-Dűckelmann oli sitä mieltä, että hyvin useaa naista riivaa voimakas sukupuolinen himo, joka pitäisi ehdottomasti hoitaa. Ensimmäisenä tehtävänä on antaa lääkärin tutkia, onko kyseessä paikallinen sairaus vai onko sukupuolinen kiihottuvaisuus vain heijastuvaista ja satunnaista. Vanha röhkä (siemenneste) kuulemma vaikuttaa usein kiihottavasti.

Mikäli naisella ei esiinny mitään erikoista kipua, saattaa nainen auttaa itseään ankaralla itsekurilla. Tähän kuuluvat kiihottavien mielikuvien välttäminen, alituisen ruumiillisen ja henkisen työn tekeminen ja terveysopillisen elämäntavan noudattaminen.

Jälkimmäinen sisältää kävelyä, voimistelua sekä lihan, kahvin ja alkoholin välttämistä. Hedelmiä tulee nauttia runsaasti ja päivittäin tulee kylpeä 5–10 minuuttia lämpimässä kylvyssä. Myös miesten seuraa tulisi välttää parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä käsitti myös oman aviomiehen. Useassa tapauksessa nainen sai kuitenkin parantuneena palata takaisin miehensä luo.

Naimattomille naisille suositeltiin kohdun sisäistä hierontaa. Tästä ohjeistuksesta sai muuten alkunsa hieromasauvan käyttö. Kyseessä on siis ollut lääkinnällisiin tarkoituksiin valmistettu väline, eikä suinkaan mikään kotikutsujen hittituote. Hieromishoitoa tuli käyttää ainakin neljän viikon ajan. Varsinkin alkavaa hysteriaa vastaan oli taisteltava ahkerasti ja tarmokkaasti.

Yleisesti liiallisesta sukupuolisesta himosta kärsivälle parille suositellaan nukkumista erillisessä huoneessa, hyväilyjen hylkäämistä, terveysopillista ravintoa, ilmakylpyjä ulkosalla, varovaista voimistelua ja kaiken henkisen liikarasituksen välttämistä. Entistä voimaansa pari ei kuitenkaan koskaan tule saamaan takaisin, mutta elämänhaluisiksi ja työkykyisiksi he voivat vielä kuitenkin tulla. Tämä edellyttää naiselta kuitenkin sitä, että keuhkot, sydän ja munuaiset ovat terveet ja naisen siitinlaitos on täysin vahingoittumaton.

Sukupuolista hermostumista ilmenee siis onnellisissakin avioliitoissa, ja mikäli se kehittyy salaiseksi, on se silloin kaksin verroin pelättävämpää. Fischer-Dűckelmann toivookin syvästi, että kaikilla vaimoilla olisi rohkeutta ja voimaa selvittää asia itsellensä ja lausua ajatuksensa lääkärille.

Näin huolestuneita liiallisesta seksuaalisuudesta oltiin siis 1920-luvulla.

Kari Heusala

Kuvat: Getty Images, Futureimagebank