Sukellusvene kiinni Etelä-Korean edustalla

Pohjoiskorealaiseksi epäilty sukellusvene miehistöineen sotkeentui tänään kalastusaluksen verkkoihin Etelä-Korean itärannikon edustalla. Miehistö oli elossa, ja sitä kehotettiin antautumaan Etelä-Korean merivoimien aluksen hinatessa sukellusvenettä kohti lähisatamaa, kertoivat sotilaslähteet.

Puolustusministeriön tiedottaja eversti Park In Yong kieltäytyi lehdistötilaisuudessa vahvistamasta Yugo-luokan pienoissukellusveneen kansallisuutta, mutta muut sotilaslähteet olivat sitä mieltä, että sukellusvene olisi peräisin Pohjois-Koreasta.

-Saimme sukellusveneestä ilmoituksen alueella olevilta kalastajilta. Sukellusvene oli jumissa ja ajelehti, kun aluksemme saapuivat paikalle, eräs upseeri kertoi AFP:lle. Periaatteessa Koreat ovat edelleen sodassa keskenään, sillä Korean sota päättyi välirauhaan eikä rauhansopimukseen.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat