Teekkareiden sukelluskerhon tilat paloivat Espoossa

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai yöllä hälytyksen rakennuspalon vuoksi Espoon Otaniemeen.

Päivystävän palomestarin mukaan palo oli syttynyt kerrostalon pohjakerroksessa, jossa sijaitsee teekkareiden sukellusseuran kerhotila.

Palon epäillään syttyneen sähkölaitteesta, mutta palon tarkempaa syytä selvitellään.

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, mutta savu ja noki ehtivät aiheuttaa melkoista haittaa. Aineelliset vahingot kohoavat palomestarin mukaan kymmeniin tuhansiin euroihin.

– Sukellusseuralta tuhoutui arvokasta sukellusmateriaalia, esimerkiksi laitteita ja pukuja. Myös ylläoleviin noin kymmeneen asuntoon tuli savu- ja nokivahinkoja, arvioi päivystävä palomestari Mika Mäkelä MTV Uutisille.

Pelastuslaitoksen savusukeltajien onnistui meko nopeasti jäljittää palopesäke, joten ihmisiä ei tarvinnut evakuoida kodeistaan. Onnettomuus olisi voinut leimahtaa suuremmaksikin, sillä kerhotilassa säilytettiin myös sukelluksessa kääytettäviä paineistettuja metallipulloja. 

– Jos lämpötila olisi ehtinyt nousta korkeammaksi, metallipullot olisivat saattaneet alkaa räjähdellä, ja silloin tilanne olisi ollut vakavampi, Mäkelä uskoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat