Suhdannelaitokset: Raaka-aineiden hintahuippu ohi

Hintojen putoamisen taustalla on maailmantalouden kasvun hidastuminen.

Raaka-aineiden hintahuippu on jo saavutettu, Euroopan suhdannelaitosten liitto arvioi. Hinnat painuvat ensi vuonna alhaisemmiksi kuin tänä vuonna, mutta raaka-aineet pysyvät silti suhteellisen kalliina.

Suhdannelaitosten liiton mukaan syynä hintojen putoamiseen on maailmantalouden kasvun hidastuminen. Lisäksi korkojen nousu hillitsee keinottelua raaka-aineilla.

Viime aikoina hintojen nousu on rajoittunut aiempaa harvempiin raaka-aineisiin, kun vielä alkuvuonna useimmat raaka-aineet kallistuivat merkittävästi. Kohoamista on ollut pääasiassa enää värimetallien, energiaraaka-aineiden ja viljakasvien hinnoissa.

Suhdannelaitosten liitto arvioi, että raakaöljyn hinta asettuu ensi vuonna 60 euron tasolle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat