Suharto uudelleen presidentiksi

Indonesian presidentti Suharto valittiin tänään uudelleen maan johtajaksi seitsemänneksi virkakaudeksi.

Valinnan teki 1000-jäseninen vaalikomitea yksimielisesti ja suurin suosionosoituksin - välittämättä opiskelijoiden äänekkäistä vastalauseista ja ulkomaiden yhä kasvavista vaatimuksista taloudellisiin uudistuksiin. Suharto on ollut vallassa yhtäjaksoisesti 32 vuotta.

Vaalikomitean tehdessä valintaansa tuhannet opiskelijat ympäri maata osoittivat meluisasti, mutta rauhallisesti mieltään ja vaativat poliittisen järjestelmän uudistamista. Yhdeksän demokratiaa vaativaa mielenosoittajaa pidätettiin.

Suharto sai myös heti näpäytyksen ulkomailta, kun Maailmanpankki ilmoitti lykkäävänsä Indonesialle jo lupaamansa miljardin dollarin rakennesopeutuslainan. Pankin edustaja ilmoitti Tokiossa, että laina maksetaan vasta sitten kun Indonesia ryhtyy Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimiin talousuudistuksiin. Kaiken kaikkiaan Maailmanpankki oli suunnitellut lainaavansa Indonesialla tänä vuonna 2,5 miljardia dollaria.

Yksimielinen äänestys

Mielenosoitukset ja lainan lykkääntyminen eivät vaikuttaneet vaalikomitean päätökseen. Kun parlamentin puhemies kysyi vaalikomitealta, suostuvatko jäsenet Suharton uudelleenvalintaan, nämä osoittivat seisten suosiotaan ja huusivat "kyllä, kyllä". Vaalikomiteassa edustettuina olevat viisi ryhmittymää olivat jo aiemmin ilmoittaneet kannattavansa Suharton uudelleen valintaa.

Presidentti itse ei ollut läsnä istunnossa. Hän vannoo virkavalansa keskiviikkona. Aiemmin päivällä hän oli ilmoittanut valinneensa tutkimuksesta ja teknologiasta vastaavan ministerin Jusuf Habibien varapresidentiksi.

Opiskelijoiden mielenosoitukset pidettiin armeijan ja poliisien valvonnassa, mutta välikohtauksia ei sattunut. Turvallisuusjoukot ovat kiristäneet otettaan Indonesiassa ennen Suharton uudelleenvalintaa.

Maa on muutenkin kuohunnassa talouskriisin aiheuttaman elintarvikepulan ja hintojennousun takia. Mellakat ovet yleistyneet, ja yksistään Jakartassa järjestystä valvoo 35000 sotilasta ja poliisia. Virkavalta on suhtautunut jokseenkin kärsivällisesti yliopistoalueille rajoittuneisiin mielenosoituksiin, mutta kaduille ulottuvia marsseja ei ole hyväksytty.
(STT-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat