Subtv:lle huomautus piilomainonnasta Big Brotherissa

Viestintäviraston näkemyksen mukaan Subtv Oy esittää Fanipala-tuotteen kuvion Big Brother -ohjelmassa mainostarkoituksessa. Viraston päätöksessä otetaan kantaa myös Big Brother -ohjelman sponsoreista ilmoittamiseen

Subtv on saanut Viestintävirastolta huomautuksen piilomainonnasta ja ilmoittamatta jätetyistä sponsoreista. Päätös koskee Big Brother-tositv-ohjelmaa, jota esitettiin kanavalla elo-joulukuussa.

- Viestintävirasto sai ohjelmasta muutamia yhteydenottoja kansalaisilta, viraston viestintäpalvelujen valvonnan päällikkö Merja Saari sanoo.

Viestintävirasto katsoo Subtv:n rikkoneen Big Brother -ohjelmassa televisio- ja radiotoimintalain piilomainontakieltoa, koska ohjelmassa on viitattu sen sponsorin LU Suomi Oy:n LU Fanipala-tuotteisiin.

Viraston näkemyksen mukaan Subtv Oy esittää Fanipala-tuotteen kuvion Big Brother -ohjelmassa mainostarkoituksessa. Kuviota esitetään ohjelmassa useita kertoja yhden ohjelmajakson aikana, vaikka tuotteeseen viittaaminen ei ole ohjelman toimituksellisen sisällön kannalta perusteltua.

Lisäksi tuotteen kuvio esitetään ohjelman mainoskatkoilla Fanipala-mainoksissa. Viestintävirasto arvioi, että samanlaisten tuote-elementtien käyttäminen itse ohjelmassa ja ohjelman mainoskatkoilla ovat omiaan sekoittamaan mainonnan ja ohjelman toimituksellisen aineiston. Viraston mukaan tämänkaltainen tuotteiden esittäminen voi lisäksi johtaa katsojaa harhaan ohjelman luonteesta.

Viestintäviraston päätöksessä otetaan kantaa myös Big Brother -ohjelman sponsoreista ilmoittamiseen. Jos televisio-ohjelma on sponsoroitu, ohjelmien alussa tai lopussa on lain mukaan selvästi esitettävä sponsorin nimi tai tunnus. Virasto katsoo, että lain tarkoittamia Big Brother -ohjelman sponsoreita, joista olisi tullut lain edellyttämällä tavalla ilmoittaa, ovat Subtv:n ilmoittamien sponsoreiden ohella myös Rautakirja Oy ja EMI Finland Oy.

Lisäksi Viestintävirasto huomautti Subtv Oy:tä yhtiön internetsivujen maksullisen netti-tv:n mainoksen esittämisestä Big Brother -ohjelmassa. Kyseinen mainos olisi tullut esittää ohjelman mainoskatkolla, ei ohjelman sisällä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat