STX-luottamusmies: Irtisanotuilla edessä hankalat ajat

STX:n Rauman telakan pääluottamusmies Raimo Virtasen mukaan työntekijät elättelivät loppuun asti toivoa telakan toiminnan jatkumisesta. 

– Toivoimme että telakalle olisi löytynyt jatkaja tai ostaja, jotta toiminta olisi voinut jatkua edes jossain muodossa, Virtanen kertoo.

"Tämähän on sitten aina lopullinen, kun tulee niitti nokkaan että laitetaan kiinni."

Raumalla on perustettu oma neuvontapiste Te-toimistoon STX:n työntekijöille. Virtanen ennustaa kuitenkin hankalia aikoja nyt irtisanotuille.

–Mistä kummasta kaikille 670 löytyy työpaikka. On harmi, että Turun telakallekaan ei voi siirtyä kovin montaa, Virtanen sanoo. 

Raumalta Turkuun siirtyy noin 80 henkilöä.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat