Stubb Ylelle: Näissä asioissa Venäjä toimii väärin

Pääministeri Alexander Stubb suomi Ylen Ykkösaamun haastattelussa suorasanaisesti Venäjää, ja sanoi sen toimivan väärin.

– Venäjän ulkopoliittinen doktriini on aika lailla kova. Se perustuu pitkälti nollasummapeliin eli, jos sinä voitat, minä häviän.

Presidentti Vladimir Putin on tehnyt Stubbin mukaan kaksi virhearviota: epävakauttamalla Itä-Ukrainaa ja panostamalla vanhakantaiseen talouteen eli energiaan.

Venäjä pyrkii hänen mukaansa epävakauttamaan Itä-Ukrainaa tarkoituksella, jotta kansainvälinen huomio pysyisi pois kriisin alkulähteestä Krimistä, jonka valtaamisesta kriisi alun perin lähti liikkeelle.

Stubb puhuu aseellisesta konfliktista Itä-Ukrainasta, mutta ei vielä sodasta.

– Olen erittäin varovainen sota-sanan käytössä.

Itä-Ukrainassa on noin 1 000–3 000 venäläistä sotilasta. Konfliktissa on hänestä monta osapuolta: Ukraina, separatistit ja venäläiset sotilaat.

Stubb sanoi pelkäävänsä, että Venäjä pyrkii rakentamaan Ukrainaan jäätyneen konfliktin kuten esimerkiksi Etelä-Ossetiassa tai Abhasiassa.

– Jäätynyt konflikti ei ole koskaan vakaa. Näemme tällä hetkellä tiettyä liikehdintää esimerkiksi Transnistriassa.

EU:n huippukokouksessa tänään on Stubbin mukaan tarkoitus keskustella siitä, kiristääkö EU edelleen Venäjä-pakotteitaan. 

Lue myös:

    Uusimmat