Stubb: Paketista hyötyy koko Suomi

Tuleva pääministeri Alexander Stubb kehuu minihallitusneuvottelujen tulosta vuolaasti MTV Uutisille. Stubb nimeää neuvottelujen keskeisimmiksi saavutuksiksi kolme "pointtia".

- Pysyttiin kehysten sisällä. Toinen on se, että meidän velka- ja kasvukierteemme taittuu 2018 eli pysyimme siinä raamissa. Kolmas on se, että me toivon mukaan lisäämme ja avitamme työllisyyttä ja kasvua tällä paketilla.

Stubbin mukaan kehyksessä todella pysyttiin, vaikka päätetty kasvu- ja työllisyyspaketti on jopa 1,1 miljardia euroa. Pakettiin sisältyy muun muassa veronkevennyksiä ja infrahankkeita.

- Rahathan tulevat kehysten ulkopuolella. Niillä on myös omia dynaamisia vaikutuksia. Vaikkapa esimerkkinä länsimetro. Sen ympärille tullaan toivon mukaan kaavoittamaan ja rakentamaan asuntoja. Sen kokonaisvaikutus rahana tulee olemaan noin 240 miljoonaa euroa. Se iskee kehyksiin vasta 2017-2018, mutta sillä lyömällä, kun louhinta alkaa, niin 250 ihmistä saa työpaikan ja sen ympärille tulee varmasti syntymään talouskasvua, Stubb sanoo.

Stubbin mukaan mikään puolue ei ollut neuvottelujen voittaja tai häviäjä.

- Minä en lähde tällaiseen mulle-sulle-peliin missään muodossa. Tämä on meidän kokonaispaketti. Siellä on toimenpiteitä, jotka avittavat työllisyyttä, yrittäjyyttä ja pitkälle meneviäkin veronkevennyksiä. Ja sitten toisaalta siellä on suuria infrahankkeita. Eivät nämä hyödytä yhtä puoluetta tai toista puoluetta, vaan ne hyödyttävät Suomea kokonaisuudessaan.

Ydinvoimaa ei mainita minihallitusohjelmassa lainkaan.

- Ei mainita, koska hallituksen linja on selkeä. Se on se, että meillä on juridinen prosessi tällä hetkellä liikkeellä, eli työ- ja elinkeinoministeriö tulee esittämään oman arvionsa ja vasta sen jälkeen hallitus muodostaa kantansa. Ei tässä ollut tarkoitus savustaa ketään ulos. Me teimme tämän päätöksen yhdessä ja pääsimme tässä paketissa hyvään ratkaisuun, mutta ydinvoima ei ollut osa sitä, Stubb kommentoi.

Hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuus kokonaisuudessaan 36:17

Lue myös:

    Uusimmat