Stubb keskusteli Tallinnassa Itämeri-strategiasta

Ulkoministeri Alexander Stubb neuvotteli tänään Tallinnassa Viron ulkoministerin Urmas Paetin ja Ruotsin Eurooppa-ministerin Cecilia Malströmin kanssa. Tapaamisessa oli erityisesti esillä EU:n valmisteilla oleva Itämeri-strategia.

Itämeri-strategian tavoitteena on Paetin mukaan löytää esimerkiksi yhteinen standardi Itämerellä liikkuville öljytankkereille, antaa säännökset meripelastusoperaatioista ja pitää laivaväylät jäättöminä.

Uutistoimisto BNS kertoi, että Paet ja Stubb olivat keskustelleet myös venäläiskoneiden tekemistä Viron ja Suomen ilmatilan loukkauksista.

Viro raportoi lauantaina, että venäläinen AN-72-sotilaskuljetuskone oli lentänyt Viron ilmatilassa minuutin ajan. Venäjän puolustusministeriö on BNS:n mukaan kiistänyt loukkauksen.

Stubb puolestaan oli muistuttanut, että Venäjän ilmavoimien koneet olivat viime viikolla seuranneet Finnairin matkustajakonetta, jossa oli mukana pääministeri Matti Vanhanen.

Paet oli todennut, että parhaiten tällaisilta tapauksilta vältytään kaikkien kolmen maan ilmavoimien edustajien tapaamisilla. Tällaisia tapaamisia on jo pidetty, ja ne ovat Paetin mukaan olleet tuloksekkaita.

- Ennen lauantaista tapausta venäläiset koneet eivät ole loukanneet Viron ilmatilaa kahteen vuoteen, Paet mainitsi.

(MTV3-STT-BNS)

Lue myös:

    Uusimmat