Stubb eri mieltä SDP:n verolinjasta

Kokoomuksen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo olevansa vahvasti eri mieltä SDP:n talouspoliittisen ohjelman peruslinjan kanssa.

Hänen mukaansa Suomella ei ole enää lainkaan varaa veronkorotuksiin.

Stubb ei ota suoraan kantaa siihen, mahtuisiko kokoomus SDP:n kanssa samaan hallitukseen vaalien jälkeen. Kokoomuksen kynnyskysymys kuitenkin on, että puolueilla on oltava yhteinen tilannearvio Suomen taloudesta.  

– Kokoomus perustaa tilannearvionsa valtiovarainministeriön ja Suomen pankin näkemyksiin. Virhe, joka tehtiin vuonna 2011, oli se, että tilannekuva oli erilainen, Stubb sanoi Brysselissä.  

SDP pyrkii lisäämään verotuottoja miljardilla eurolla tulevan vaalikauden loppuun mennessä. Pieni- ja keskituloisten työn verotusta SDP haluaa keventää. Tuottoja pyritään hakemaan muun muassa omaisuuteen kohdistuvista veroista ja pääomatulojen verotuksesta.  

– Veronkorotusten tie on kerta kaikkiaan loppuun käyty. Meillä on yksi korkeimmista veroasteista Euroopassa, se on noin 44 prosenttia, Stubb sanoi.  

– Meidän on panostettava ensin sopeuttamisvaiheeseen ja sen jälkeen panostettava töihin.

Lue myös:

    Uusimmat